
Moni kunta ei tiedota suomenkielisestä esikoulutoiminnasta
Suomen kielen hallintoaluekunnista vain puolet informoi, että kansallisilla vähemmistöillä on oikeus suomenkieliseen esikoulutoimintaan. Tämä selviää SVT Uutisten kartoituksesta.
Ruotsin hallintoalueet ovat maantieteellisiä alueita, joilla kansallisilla vähemmistöillä på erityisiä kielellisiä oikeuksia. Näihin kuuluvat muun muassa oikeus käyttää suomea asioidessa kunnan ja valtion viranomaisten kanssa, oikeus saada vanhustenhoitoa ja päivähoitoa suomeksi sekä oikeus suomenkieliseen tiedotukseen ja kulttuuritukeen.
Ruotsinsuomalaiset hallintoalueet ovat osa Ruotsin vähemmistöpoliittista järjestelmää, joka tukee suomen kielen ja ruotsinsuomalaisten kulttuurin säilymistä ja kehittämistä. Ruotsi tunnusti suomen viralliseksi kansalliseksi vähemmistökieleksi vuonna 2000, ja siitä lähtien tietyt kunnat ovat voineet liittyä suomen kielen hallintoalueeseen.
Vapaaehtoinen liittyminen
Ensimmäiset suomen kielen hallintoalueet perustettiin vuonna 2010, ja ne ovat lisääntyneet vuosien varrella. Kunnat ja aluehallinnot voivat vapaaehtoisesti hakeutua hallintoalueeseen. Hallintoalueiden tarkoituksena on vahvistaa vähemmistökielten asemaa sekä säilyttää Ruotsin kielellistä ja kulttuurista perintöä. Ruotsissa on 84 hallintoaluekuntaa ja 15 hallintoaluetta (region). Suurimpia hallintoaluekuntia ovat esimerkiksi Tukholma, Göteborg ja Eskilstuna, mutta hallintoalueeseen kuuluu myös pienempiä paikkakuntia eri puolilla maata.
Lääninhallitus seuraa
Tukholman lääninhallitus ja Saamelaiskäräjät vastaavat valtakunnallisesti kansallisia vähemmistöjä ja vähemmistökieliä koskevan lain noudattamisen seurannasta. Nämä viranomaiset jakavat myös valtionavustuksia kunnille ja aluehallinnoille. Lääninhallituksen tehtävänä on lisäksi tukea romanivähemmistöön liittyvää kunnallista kehittämistyötä.
Vahvistaa suomen kielen asemaa
Ruotsinsuomalaiset ovat yksi Ruotsin viidestä kansallisesta vähemmistöstä, ja heidän oikeuksiensa vahvistaminen hallintoalueiden avulla on ollut tärkeä askel kohti suomen kielen aseman parantamista Ruotsissa. Vaikka järjestelmä on edistänyt suomen kielen käyttöä, haasteita on edelleen, kuten resurssien puute ja suomenkielisten palvelujen rajallinen saatavuus. Silti hallintoaluejärjestelmä on tärkeä väline suomenkielisen identiteetin ja kulttuurin ylläpitämisessä Ruotsissa.
Suomen kielen hallintoaluekunnista vain puolet informoi, että kansallisilla vähemmistöillä on oikeus suomenkieliseen esikoulutoimintaan. Tämä selviää SVT Uutisten kartoituksesta.
Uumaja on kolmen vähemmistökielen – saamen, suomen ja meänkielen – hallintoalue. Esikoulussa on luotu uusi konsepti. Siellä eri vähemmistökielet on koottu saman katon alle.
Ruotsinsuomalaisten valtuuskunta haluaa nimityksellä antaa tunnustusta kunnan ansiokkaasti hoitamalle neuvonpidolle ruotsinsuomalaisen kansallisen vähemmistön kanssa.
Luulajan kunnalle on myönnetty Vuoden 2022 ruotsinsuomalainen kunta – tunnustus. Tunnustuksen myöntää Ruotsinsuomalainen valtuuskunta.
Skellefteåsta tuli vuoden 2024 alusta Ruotsin 26. saamelainen kunta. Maltillinen poliitikko Andreas Löwenhöök on kunnan vähemmistövaltuuston koollekutsujana. Hän on iloinen uutisesta.
Viime syksynä lähetettiin kysely vanhustenhoidosta vähemmistökielillä kunnille, jotka kuuluvat suomen kielen, meänkielen tai saamen kielten hallintoalueeseen.
Vuoden 2021 ruotsinsuomalaiseksi vähemmistökunnaksi on valittu Skövde, joka on ylläpitänyt ja kehittänyt vähemmistötyötään kansallisen vähemmistölain hengen mukaisesti ja pitkäjänteisesti.
Perheen ilmoituksen perusteella Koulutarkastusvirasto on testannut, täyttääkö Oxelösundin kunta lakisääteisen suomenkielisen esiopetuksen vaatimuksen. Koulutarkastusvirasto vastaa, että kunta ei laiminlyö velvollisuuttaan.
Vuoden 2020 ruotsinsuomalaiseksi vähemmistökunnaksi valitaan Haninge, joka pandemiasta huolimatta on pystynyt sekä ylläpitämään että kehittämään vähemmistötyötään toimivan ja tukevan organisaation ja eri yhteistyöryhmien ansiosta.
Ruotsi.se on ruotsinsuomalainen nettilehti. Sieltä löydät suomenkieliset tapahtumat ja ilmiöt Ruotsissa. Täältä löytyy sekä tietoa että ruotsinsuomalaisia uutisia saman katon alla. Ruotsi.se nettilehteä toimittaa yhdistys nimeltä Föreningen ruotsi.info.
Yhdistyksen puheenjohtaja: Mirja Huusko
Vastaava toimittaja: Sanna Vatanen
Ruotsi.se är en sverigefinsk e-tidning för allt som handlar om sverigefinländare och finskt i Sverige. Här hittar du både information och sverigefinska nyheter under samma tak! Ruotsi.se administreras av den ideella Föreningen Ruotsi.info.
Föreningens ordförande: Mirja Huusko
Ansvarig utgivare: Sanna Vatanen
utvecklad av siteklar.se