Ajankohtaista

Miten ruotsinsuomalaiset voivat Tukholmassa?
Transkulturellt Centrum on julkaissut väliraportin suomalaisten terveydestä Ruotsissa.

Kritiikkiä Ruotsin vähemmistöpolitiikasta
Euroopan neuvosto kritisoi jälleen Ruotsia maan harjoittamasta vähemmistöpolitiikasta äskettäin julkaistussa raportissa.

Lapsuudenmuistot talteen
Nyt kerätään Ruotsiin vuosina 1950-1990 muuttaneiden lapsuuden muistoja – ”Niistä voi olla yhteiskunnallista hyötyä”.

Käytätkö ruotsinsuomalaisia sanoja?
Isofin kielenhuoltaja Tarja Larsson haluaa Tukholman yliopistossa selvittää, miten Ruotsissa asuvat suomen puhujat suhtautuvat ruotsinsuomalaisten sanojen käyttöön.

Karlskogasta vuoden 2023 ruotsinsuomalainen kunta
Ruotsinsuomalaisten valtuuskunta haluaa nimityksellä antaa tunnustusta kunnan ansiokkaasti hoitamalle neuvonpidolle ruotsinsuomalaisen kansallisen vähemmistön kanssa.

Vähemmistökielipalkinto 2023 Kaisa Syrjänen Schaalille
Vuosittain jaettava vähemmistökielipalkinto Markku Peuran muistoksi annetaan tänä vuonna Kaisa Syrjänen Schaalille. Palkintoperusteissa nostetaan esille muun muassa hänen työnsä vähemmistökielten statuksen kohentamiseksi ja elvyttämiseksi.

Tornionlaaksolaiset vaativat alkuperäiskansan asemaa
Tornionlaaksolaiset ovat äskettäin jättäneet kulttuuriministerille ja maatalousministerille vaatimuksen alkuperäiskansan statuksen saamiseksi.

Ruotsin vähemmistökielten elvyttämiseen lisää varoja
Hallitus on myöntänyt kansanperinteen tutkimuslaitokselle miljoona kruunua lisätukea kansallisten vähemmistökielten vahvistamiseen.

Opinnäytetyökilpailu korkeakouluopiskelijoille
Ruotsinsuomalaisten valtuuskunta julistaa korkeakouluopiskelijoille opinnäytetyökilpailun, jonka aiheena on ruotsinsuomalainen kansallinen vähemmistö ja kansallinen vähemmistökieli suomi.

Vuoden Kaisa Vilhuinen palkinto Marja Mdzimballe
Ruotsinsuomalainen kirjallisuuspalkinto – Kaisa Vilhuinen -palkinto 2025 – myönnetään Marja Mdzimballe runoteoksesta “Eilen rakkaani” (2024).

Työpaja digitaalisten taideaineistojen kehittämisestä
Miten digitaalinen taide voisi rikastuttaa Suomi-koulujen opetusta ja vahvistaa lasten ja nuorten kulttuurista yhteyttä Suomeen? Tervetuloa työpajaan, jossa pohdimme yhdessä asiaa.

Kansankodin suomalaiset naiset
Teoksessa ääneen pääsevät ruotsinsuomalaiset naiset eri puolilta Ruotsia. Näkemyksiä ja kertomuksia elämästä Ruotsissa on yhtä monta kuin kertojaansakin.