DO vaatii vahvempaa suojaa kansallisille vähemmistöille

Tänä vuonna on 25 vuotta siitä, kun Ruotsi tunnusti viisi kansallista vähemmistöä. Ruotsin syrjintäasiamies on julkaissut raportin, jossa esitetään uusia toimenpiteitä vähemmistöjen oikeuksien vahvistamiseksi.
Uusi kirkkoherra Tukholman suomalaiselle seurakunnalle

Tukholman suomalaisen seurakunnan uudeksi kirkkoherraksi on valittu Peter Träisk. Päätöksen teki seurakunnan kirkkoneuvosto maanantai-iltana 22.9.
Toimittajayhdistyksen ehdotus kulttuurikaanoniin

Syyskuun alussa julkistetussa ruotsalaisessa kulttuurikaanonissa ei mitenkään huomioitu vähemmistöjä. Ruotsinsuomalainen toimittajayhdistys teki silloin omat ehdotukset.
Tukholman-instituutille valtiontuen jatkorahoitus

Ruotsin hallitus ehdottaa syysbudjetissaan valtiontuen jatkamista Suomen Tukholman-instituutille. Rahoituksen suuruus vuodelle 2026 on ehdotuksessa 2 miljoonaa kruunua.
Valtuuskunnan opinnäytetyökilpailun voitti Linnéa Backvall Uppsalan yliopistosta

Ruotsinsuomalaisten valtuuskunnan opinnäytetyökilpailun on voittanut Linnéa Backvall Uppsalan yliopistosta maisterintyöllään “As long as there are Sweden Finns then there should be a need”
Göteborgiin vähemmistöjen oma kulttuuritalo

Göteborgin Studieförbundet Vuxenskolan avaa ainutlaatuisen kulttuuritalon – paikan, jossa Ruotsin kansallisten vähemmistöjen kulttuuri, kieli ja yhteisöllisyys ovat keskiössä.
Vuoden Kaisa Vilhuinen palkinto Marja Mdzimballe

Ruotsinsuomalainen kirjallisuuspalkinto – Kaisa Vilhuinen -palkinto 2025 – myönnetään Marja Mdzimballe runoteoksesta “Eilen rakkaani” (2024).
Maria Sid vuoden ruotsinsuomalainen virka- ja liikenainen

Vuoden suomalaiseksi virka- ja liikenaiseksi Ruotsissa on valittu teatterin johtaja, ohjaaja ja näyttelijä Maria Sid. Sekä Ruotsissa että Suomessa tunnettu Sid haluaa olla esikuva naisille – ja erityisesti nuorille naisille.
Malmö on vuoden ruotsinsuomalainen kunta

Malmön kunnanneuvos Amani Loubani (S) sanoo, että nimitys on tärkeä tunnustus Malmön tekemälle työlle kansallisten vähemmistöjen hyväksi.
Uusia tilastoja ruotsinsuomalaisista

Ruotsissa asuu noin 733 000 suomalaistaustaista henkilöä, mikä vastaa noin 7 prosenttia Ruotsin väestöstä (2024).