Joka viides vuosi tehdään tutkimus, jossa selvitetään yleisön tietämystä ja asenteita Ruotsin kansallisia vähemmistöjä ja vähemmistökieliä kohtaan. Kyselyn neljäs kierros osoittaa, että yleisön tietoisuus kansallisista vähemmistökielistä jatkaa kasvuaan. Tämän vuoden tutkimuksessa on ensimmäistä kertaa mukana myös ruotsalaista viittomakieltä koskevia kysymyksiä, ja se seuraa sekä tietoisuuden että asenteiden kehitystä vuodesta 2010 lähtien.
Isof on yhdessä Tukholman lääninhallituksen ja Saamelaiskäräjien kanssa toteuttanut tutkimuksen mitatakseen yleisön tietoisuutta kansallisista vähemmistökielistä: suomesta, jiddišistä, meänkielestä, romanikielestä ja saamen kielistä. Tutkimuksessa mitataan myös tietoisuutta kansallisista vähemmistöistä – juutalaisista, romaneista, saamelaisista, ruotsinsuomalaisista ja tornionlaaksolaisista – sekä yleisön asenteita kielten ja kulttuurien säilyttämistä kohtaan. Kolme ensimmäistä tutkimusta toteutettiin vuosina 2010, 2015 ja 2020, ja neljäs syksyllä 2025.
Tämän vuoden tulokset osoittavat, että 83 prosenttia vastaajista osaa nimetä vähintään yhden kansallisen vähemmistön ja 76 prosenttia vähintään yhden vähemmistökielen. Tämä on kasvua vuoteen 2020 verrattuna, jolloin 77 prosenttia pystyi nimeämään vähintään yhden kansallisen vähemmistön ja 74 prosenttia vähintään yhden kansallisen vähemmistökielen. Suurin kokonaiskasvu on tapahtunut 15–29-vuotiaiden ryhmässä, kun taas 65 vuotta täyttäneiden ryhmässä tietoisuus on kasvanut eniten vuoden 2020 mittauksesta lähtien. Saame on kieli, jonka useimmat tuntevat, mutta suurin kasvu on tapahtunut jiddišin tunnettuudessa kansallisena vähemmistökielenä. Nuorten keskuudessa koulu ja koulutus ovat tärkein tiedonlähde kansallisista vähemmistöistä ja vähemmistökielistä, kun taas vanhemmilla ikäryhmillä uutiset ja media ovat yleisimpiä tiedonlähteitä.
Lisääntyneestä tietoisuudesta huolimatta tutkimus osoittaa, että tuki kansallisten vähemmistökielten ja vähemmistöjen kulttuurien säilyttämiselle on heikentynyt: 72 prosenttia pitää säilyttämistä tärkeänä, kun vastaava osuus vuonna 2020 oli 83 prosenttia. Lasku näkyy erityisesti miesten keskuudessa, kun taas naisten asenteet ovat pysyneet pitkälti ennallaan.
Yksi selkeä malli kuitenkin säilyy: ryhmät, joilla on parempi tietoisuus, suhtautuvat myös myönteisemmin säilyttämiseen.