Milka Hakkaraisen uusi rikosromaani ilmestynyt

Milka Hakkaraisen kolmas rikosromaani  Hiidenkirnu kertoo kahdesta kadonneesta tytöstä. Toinen heistä löytyy kuolleena kaivosta. Monisyisen rikosmysteerin juuret ulottuvat vuosikymmenten taakse, mutta pahuus ei vanhene, se kasvaa. Miksi naisten on niin vaikea pitää toistensa puolia?
Tukholmasta metoo-skandaalia Suomeen pakeneva Armi Blom ei ole noita. Hurmesuon asukkailla on kuitenkin pitkä muisti, ja edesmenneellä Hilma-mummulla on yhä maineensa taikauskoisessa kylässä. Kun Armi tekee karmean löydön kansallispuistosta läheltä mummolaansa Hiidenjumia, on huomio taattu. Pian hänen kuvansa komeilee sanomalehden rikosartikkelissa, ja ihmiset tulevat pyytämään häneltä apua arkaluontoisissa asioissa.
Armi ei ole koskaan halunnut paneutua salaisuuteen, joka varjosti hänen äitinsä lyhyeksi jäänyttä elämää, mutta Hilman aikoinaan kertomat sadut heräävät eloon ja saavat uuden merkityksen pelottavien tapahtumien myötä. Hurmesuon synkkään historiaan tutustuessaan hän tajuaa, että 70 vuotta vanha ratkaisematon murha liittyy Hiidenjumiin. Armi ei voi enää paeta totuutta.