Kappale ruotsinsuomalaista mediahistoriaa ilmestyi viime syksynä uutena kirjana. ”Kuulemiin! Paikallisradiota suomeksi 1977–1997” kertoo 20:stä vuodesta, jolloin Ruotsissa saattoi kuulla suomalaisia uutisia ja ohjelmia paikallisradiosta.
Paikallisradio LRAB oli Sveriges Radion tytäryhtiö ja se aloitti lähetykset vuonna 1977. Vuonna 1993 LRAB sulautettiin Sveriges Radioon ja toiminta jatkui sen sisällä.
– Kyse oli kansanradiosta, ei viranomaisradiosta, painottaa kirjan koonnut Eija Björstrand.
– Sillä oli suuri merkitys kuulijoille. Muistan itsekin kuinka kaipasin suomenkielistä radiota, kirjan tekijä Jaana Johansson sanoo.
Johansson muistaa, kuinka taalainmaalainen kuuntelija kuuli suomen kieltä ensimmäistä kertaa vuosiin silloin, kun paikallisradio alkoi lähettää ohjelmaa myös suomeksi.
”Kuulemiin! Paikallisradiota suomeksi 1977–1997” -kirjan ovat koonneet toimittajat Eija Björstrand ja Jaana Johansson. (srfinska)