Tiina Laitila Kälvemarkilta ilmestynyt viides romaani

Tiina Laitila Kälvemarkin ilmestynyt viides romaani Valon ja pimeän sonaatit on vangitseva romaani vääristä valinnoista, julmista kokemuksista ja harvinaisesta ystävyydestä, joka muuttaa kaiken.
”Kun ihminen ymmärtää, että hänen henkensä on uhattuna, koko elämä kulkee ultranopeudella silmien ohi. Minun silmissäni vilisee pikemminkin tulevaisuus – sellaisena, kuin se olisi voinut olla.”
Kesällä 1993 kolmetoistavuotias Mikael siepataan. Kun poika vajaa vuosi myöhemmin löydetään, hän kuljettaa kainalossaan pulloa, johon on suljettu elävä kyy. Media kirjoittaa kiihkeästi Käärmepojan tapauksesta, mutta Mikael ei enää puhu. Hän soittaa pianoa.
Mikael palaa 25 vuotta myöhemmin rikospaikalle, pieneen pohjoispohjalaiseen kylään. Samaan aikaan sinne palaa myös Pariisissa vuosia asunut toimittaja Saara, joka on menettänyt kaiken. Eräänä kevätiltana Saaran ja Mikaelin tiet kohtaavat ja vuosien takainen mysteeri alkaa ratketa.