Skellefteå – vuoden 2019 ruotsinsuomalainen kunta

Ruotsinsuomalaisten päivänä 24. helmikuuta Ruotsinsuomalaisten valtuuskunta valitsee edellisen vuoden ruotsinsuomalaisen kunnan. Kunnianosoituksen tarkoitus on huomioida kunnan työ ruotsinsuomalaisen vähemmistön hyväksi.

Vuoden 2019 ruotsinsuomalaiseksi vähemmistökunnaksi valittiin Skellefteå, joka on menestyksellisesti tukenut ruotsinsuomalaista kulttuurityötä kunnassa ja kehittänyt kunnan eri osien välistä yhteistyötä.

Perustelut valinnalle:

Vuoden 2019 ruotsinsuomalaisen vähemmistökunnan valinnassa painopiste on ollut toisaalta lasten ja nuorten sekä kunnan välisessä neuvonpidossa, toisaalta kunnan työskentelytavassa rakenteellisen vuoropuhelun toteuttamiseksi ruotsinsuomalaisen vähemmistön kanssa.
Skellefteån kunta on löytänyt menetelmiä ja toimintatapoja ottaa huomioon lasten tarpeet ja näkemykset laajemmassa mittakaavassa.

Neuvonpito toteutetaan siellä missä lapset ovat – esikoulussa.

Kunta tekee myös vuosittaisen tarvekartoituksen, jossa kunnan kaikki vanhemmat, joilla on 0-5 -vuotiaita lapsia, saavat vastata kyselyyn.

Tällä tavalla kunta saa tietoa ruotsinsuomalaisten lasten suomenkielisen esikoulun tarpeista.

Erityisiä neuvonpitoja lasten kanssa on toteutettu esikoulussa Esikoulun opetussuunnitelman (Lpfö18) tuella, jossa nostetaan esiin lapsen oikeus vaikuttaa omaan koulutukseensa, osallisuuteen jne.

Skellefteån kunnanhallitus on vuonna 2019 tehnyt päätöksen eri toimenpiteistä, joilla muodollistetaan ja jäsennellään neuvonpito ruotsinsuomalaisen vähemmistön kanssa. Yksi esimerkki näistä päätöksistä on, että ruotsinsuomalaisen vähemmistön edustaja saa korvauksen osallistumisestaan neuvonpitoon kunnan palkkiosäännön mukaisesti.

Neuvonpitoihin osallistuu kunnan lautakuntien edustajia.

Kunta on hyväksynyt kansallisia vähemmistöjä koskevien asioiden kehitysohjelman 2019–2022.

Kunnalla on myös erityinen toimintasuunnitelma ruotsinsuomalaiselle vähemmistölle ja suomen kielen hallintoalueelle.